Barcelonan pieniä ihania asioita

Kahvilat

Kahvilat ovat useimmiten pieniä, sopivan kotoisia ja tunkkaisia. Ne ovat pitkulaisia ja niissä tarjotaan herkullista kahvia ja muita herkkuja. Myyjät ovat kahvilan pitäjiä, jotka ovat kahvilassaan aamusta iltaan. Aamuisin kahvilaan mennään aamupalalle, yksin tai ystävien kera. Iltapäivisin käydään pikaisella lounaalla tai iltapäiväkahvilla, yksin tai ystävien kera. Illalla nautitaan nopea espresso istuen kahvilan baaritiskillä. Kahvilat ovat tunnelmallisia ja kahviloissa on kaikenlaisia ihmisiä. Se on jännää. Pidän myös siitä, että kahville voi mennä yksinkin, ihan vain nauttimaan kahvista ja lukemaan lehteä, ettei kahville meno ole vain sitä perinteistä "mennään kahville" eli kulutetaan aikaa yhdessä, vaan kahville mennään tosissaan kahville. Kuinka hienoa!

Kahvi

Olen kehittänyt itselleni pienen kahviaddiktion. Tai lähinnä puhun kahvista ja kahvin juomisesta ilmeisesti paljon, koska ystäväni täällä ajattelevat minun juovan paljon kahvia. Olen aina ajatellut itseni sellaiseksi kahvinjuojaksi, joka nauttii kahvista, juo sitä ystävien kera ja silloin kun pitää lukea ja opiskella eli pysyä hereillä. Mutta täällä, kun kahvi on halpaa ja niin hyvää, niin toki aina kun on mahdollisuus, niin juon kahvia. Ostin itselleni tänne kotiin pienen 1-annoksen espressokeittimen jolla keitän joka aamu itselleni kahvinautinnon. Lämmitän maitoa ja juon espressoa, luen hesarin digi-lehteä tai kuuntelen espanjankielisiä aamuohjelmia telkkarista. Tykkään olla aamuisin yksin, ja kämppikseni lähtevätkin useimmiten aamuisin ennen minua töihin, joten voin nauttia aamupalastani ylhäisessä yksinäisyydessäni. Tosin useimmiten nautiskelen aamukahviani sen verran pitkään ja hartaasti, että juoksen bussiin ja olen myöhässä.

Myöhästyminen

Olen täällä aina ja koko ajan myöhässä. No, ainahan olen ehkä sopivasti vähän myöhässä, mutta täällä kyse on 15-60 minuutin myöhästymisistä, eli jopa espanjalaisittain hieman venytetty myöhästyminen. Aamuisin väsyttää, ja sisäikkunani ansioista aurinko ei totisesti herätä minua. Tosin ihan kuin se tammikuussa helsingissäkään minua herättäisi. Mutta aamuisin olen espanjan tunneilta myöhässä useimmiten puolisen tuntia, tänään tunnin. Iltaisin tapaamisista ystävien kanssa myöhästyn 15-30min. Yritän ja uskottelen vielä, että se johtuu vain siitä, etten vielä tunne kaupunkia tai sitä, kuinka kauan kestää siirtyä paikasta toiseen. Katsotaan kuinka kauan minä tai ystäväni sen uskovat.

Oma koti

Espanjan kurssini päättyy aina kahdelta tai puoli kolmelta. Sen jälkeen on lounasaika ja sitten tulen useimmiten kotiin. Olen aina tykännyt siitä, että kun tulee kotiin koulusta tai töistä, niin ketään ei ole silloin kotona, vaan voi olla ihan rauhassa. Tykkään tulla hiljaiseen kotiin ja olla hetken yksin, syödä välipalaa, lukea lehteä, kirjaa, seikkailla netissä tai tehdä läksyjä, ihan rauhassa. Tiedän että kämppikseni tulevat kotiin kuuden jälkeen, hieman riippuen päivästä, ja olen iloinen sitten kun he saapuvat. Mutta olen iloinen, että asun työskentelevien ihmisten kanssa, jolloin saan oman rauhani ja kodin itselleni aina silloin tällöin. Koko ajan ei tarvitse olla sosiaalinen ja aktiivinen. Olen onnellinen omasta rauhasta nyt kun myös muuta iloa ja aktiviteettia on olemassa.

Ihmiset ja kulttuurit

Täällä on ihania ihmisiä. On todella mielenkiintoista ja jännittävää keskustella kulttuureista, elämänmenosta, stereotypiosta ja maiden erikoisuuksista. Ystäväpiiriini kuuluu ihmisiä Euroopasta, Kanadasta, Etelä-ja Pohjois-Amerikasta ja jopa Karibianmeren saaristosta, Curacaolta. Usein kun sanon olevani Suomesta, ihmiset ovat innoissaan. Euroopan ulkopuolelta tulevat sanovat: Wau, Finland ja vähän ajan kuluttua he kysyvät, että missäs se Suomi olikaan. Mutta yllättävän hyvin ihmiset tietävät Suomen tai missäpäin se sijaitsee. Etenkin jenkit ja kanadalaiset ovat innoissaan matkustamisesta ja kaikista euroopan maista, mikä on toki ymmärrettävää, sillä he eivät kovinkaan usein täälläpäin käy. Joten kerran kun tulevat, niin toki haluavat käyttää ajan ja välimatkan hyödykseen. Ja voi sitä ihmetystä, kun kerron että missä kaikialla olen matkustellut. Nyt sitä ymmärtää, että se on meille eurooppalaisille varsin helppoa. Yritäpä Quebecistä kipaista Italiassa tai Kroatiassa. Sieltä ei vissiin lähdetä pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin. Euroopassa kaikki on lähellä, se on hienoa.

Kielet

Kiitos äidilleni, joka laittoi minut ranskalaiseen kouluun. Kiitos suomalaiselle koulujärjestelmälle jossa opiskellaan englantia. Kiitos pakkoruotsille. Kiitos mahdollisuudesta opiskella espanjaa jo lukiossa ja yliopistossa. Kiitos suomenkielelle. Se, että osaan viittä kieltä on melkoinen ihmetyksenaihe täällä. Useimmiten luullaan, että Suomessa puhutaan englantia. Kun kerron että meillä on ihan oma kieli, sille nauretaan. You have your own language? Oh yes we do. Kun vielä jatkan, että olemme kaksikielinen maa, ja että koulussa opitaan myös ruotsia, sitä vasta ihmetelläänkin. Jopa ruotsalaiset ja norjalaiset. Sitten kun siihen lisään, että koulussa opitaan pakosti englantia, ja että dubbausta ei ole olemassa, ihmiset jo haukkovat henkeään. Ja lopulta paljastan valttikorttini, ranskalaisen koulun ja hurjan haluni opiskella ja oppia espanjaa, vastaus on wau. Tosin selityskin on hyvin yksinkertainen; kukapa suomea osaisi, siksi opiskelemme niin ahkerasti muita kieliä. Mutta tosiaan, on ihanaa olla ulkomailla ja huomata, että kielten opiskelusta on hyötyä. Kämppikseni ovat ranskalaisia, ymmärrän heitä. Asun espanjassa, ymmärrän sitä. Useat kurssikaveri puhuvat englantia, niin puhun minäkin. Skandinaavit puhuvat keskenään ruotsi-norja-tanska-sekoitusta, ymmärrän sitäkin, ainakin jossain määrin. Juuri tämän takia rakastan kieliä ja kielten opiskelua! Tämän jälkeen on sitten vuorossa italia. Senkin haluan oppia.

Huomenna on espanjan koe, tai oikestaan se on kahdeksan tunnin kuluttua. Eli pitää vissiin mennä nukkumaan. Olimme tänään irkkupubissa katsomassa jalkapalloa, FC Barcelona vastaan Espanyol. Ja meidän piti olla katsomossa, piru vie, mutta lippuja ei enää ollut. Niinpä tyydyimme isoon skriiniin (ihana sana) ja kaljakalpakoihin. Mukavaa oli. Ja taas hymyillen kotiin kävelin, ihastellen kaupunkia ja sen eloa yöllä. Me encanta.

pian taas jotain,

nyt nukkumaan jotta subjunktiivi ja menneen ajan muodot ja prepositioit ja mitä lie muistuvat mieleeni...

Elämänmenoa ja tuulen viemää

Elämää elävässä Eixamplessa

Kuten ehkä olen jo ilmoittanut, tämä on ihana kaupunki. Kaupunginosa jossa asun (Eixample), on miellyttävä ja rauhallinen, kaunis ja kätevä. Kaikki risteykset ovat kahdeksankulmaisia ja kadut leveitä ja valoisia. Eixample tarkoittaa kataalaniksi laajennusta (extension). Nimi juontaa juurensa 1850-luvulle, jolloin pienen Barcelonan oli kasvettava ja laajettava pohjoiseen, jotta kaikille olisi tilaa asua. Kaupungin keskiaikaiset muurit purettiin ja aloitettiin rakentaminen, kaupungin laajentaminen ja tadaa - Eixample! Nykyään kaupunki levittäytyykin jo joka suuntaan.. Asun l´Esquerra de l´Eixamplessa, jossa ei ole juurikaan turisteja tai turistipaikkoja. Ja varmaankin juuri sen takia tämä on hyvin turvallista aluetta. Huoletta kävelen tai tulen metrolla yksin yöllä/aamulla kotiin. Ja toisin kuin Helsingissä, vastaantulijat eivät ole vain baarista kotiin kulkevia humalaisia nuoria tai outoja ja hämmentäviä hiipijöitä tai kännisiä puukottajia, vaan vastaan voi kulkea nainen ulkoiluttamassa koiraa, vanhuspari kävelemässä, lapsiperhe tai ihan mitä vain. Tämä kaupunki elää yöllä, ihan normaalit ihmiset elävät yöllä. Pidän siitä kovasti.

Usein sanotaan, että menee aika kauan ennen kuin tajuaa asunvansa jossain uudessa paikassa, ja että usein pitkän aikaa se tuntuu vain matkalta. En tiedä liekö siitä, että olen niin hullaantunut tähän kaupunkiin, sen elämänrytmiin ja eloon, ihmisiin ja ilmastoon, mutta olen kotiutunut hyvin nopesti ja tämä tuntuu ihan kodilta. Normaalielämältä, minun elämältäni. Viihdyn täällä ihan todella hyvin tämä on minun kaupunkini! Ja tämän hienon nykyajan intternetti sukupolven edustajana voi olla niin kätevästi yhteyksissä kaikkiin, että ikäväkään ei ehdi samalla tapaa yllättämään. Ja onneksi pääsen hieman hellittämään ikävääni Bolognaan muutaman viikon päästä, ja kuukauden kuluttua saan ensimmäiset Suomen vieraani! onpa kiva, tervetuloa tyttöset, täällä odottelen ja tutustun parhaimpiin baareihin teitä varten!

Tuulen viemää
Heräsin tänään aamulla aikaisin melkoiseen meteliin, jylinään ja puhuriin. Ääni kuului ikkunastani, joka pompahteli ja paukahteli tuulen mukana. Kuten yritin aikaisemmassa tekstissä kertoa, niin ikkunani on sisäpihalle/ulkorappuun eli hyvin pieneen ulkotilaan. Siellä kun tuuli innostuu pyörimään, niin pienen hurrikaan lailla se siellä huristelee. Ilmeisesti kyse ei tosiaan ollutkaan mistään ihan pienestä puhurista, sillä olohuoneen ikkunasta näkyi pihalle jossa oli lasten leikkitelineet kaatuneet, koristelineet maassa ja kaikki mullin mallin. (okei, ainakin jotkut asiat ja esineet olivat mullin mallin...) Uutisia lukiessani selvisi, että pieni myrsky riepoo Ranskaa ja Espanjaa.

Olimme sopineet kuuden muun vaihtarin kanssa, että menisimme tänään Park Güelliin nauttimaan lauantaista piknikille. Kävellessäni metropysäkille näin katkenneita puita, kaatuneita moottoripyöriä, metallinpalasia rakennustyömailta, rikkoutuneita autoja ja ikkunoita ja myös pikkuhousuja puussa. hmm.. joku oli vissiin valinnut huonon päivän kuivattaa vaatteita ulkona. Park Güellin puut olivat myös saaneet osansa tuulesta, ja jotkut sisäänkäynnit tai polut olivat suljettuina tuulen takia.

Yritin laittaa kuvia myrskystä, mutta koska minun ykköstaitoni ja suuuuuurin rakkauteni tietokoneiden kanssa on juurikin tekstinkäsittely ja muokkaus, niin kuvien laittaminen tähän samaan syssyyn oli minulle liikaa. Joten jos joku osaa käyttää tätä blogspotia ja voi kertoa minulle miksi rivivaihdot ovat niin vaikeita tai miksi esikatselu ei tarkoita sitä miltä se tosiasiassa näyttää sitten kun tekstin julkaisee, niin moiset kommentit ovat hyvin tervetulleita. Koska muutama tunti menee siinä, että yritän saada kappaleiden väliin muutaman rivin. ei kuulosta vaikeilta, eihän...*^?)%%#W"¤¤&!

Ja vielä se tuuli tuolla näkemän ja kuuleman perusteella ulvoo ja paiskoo peltikattoja. Kukkaruukut tipahtelevat ja ikkunat pompahtelevat. Saatanpa hakea sateenvarjon ja lähteä maija poppailemaan.

Huomenna suunnitelmissa Figueres ja Girona, pikkukaupunkeja muutaman tunnin päässä Barcelonasta. Figueressa on jokin hieno ja suosittu Dalí museo, joten sinne siis. Kunhan aloitan paparazzoinin oikein kunnolla, (ja opettelen tämän blogspotin käyttöä) laitan hieman kuvia kaupungista ja kodista ja lähialuilta. tai sitten tyydyn vain laittamaan niitä feispuukkiin.

hips!

Que ha pasado

Hola!

Kirjoittelen kuulumisiani Barcelonasta teille kaikille, jotka haluavat tietää enemmän kuin mitä facebook statukset paljastavat. Tänne kirjoitan ajatuksia, tapahtumia ja muuta mukavaa. Mieluusti saa kommentoida tai esittää mielipiteitä tai toiveita tai terveisiä. Kielioppivirheistä ei kannata kommentoida, koska niitä on ja tulee olemaan rutosti. Joten erityisesti Mikko ja Eeva, toivottavasti pystytte siitä huolimatta tätä lukemaan. yhdys sana vai yhdyssana? hmm...

Rakastan Barcelonaa. Olen ollut täällä nyt reilun viikon verran ja tämä on ihanaihana kaupunki! Koskaan ennen en ollut täällä käynyt, mutta olin kuullut Barcelonasta vain pelkkää hyvää. Ja kuten arvelinkin, eivät niin monet ihmiset voi olla aivan väärässä - tämä on ihana paikka.

Yksinäinen viikko
Viime viikko oli varsin mielenkiintoinen. Saavuin Barcelonaan tiistai-iltana ja vietin 25-vuotis syntymäpäiväni yksikseni kävellen Ramblaa ja hymähdellen ajatukselle, että täällä sitä ollaan. Usein kun olen ulkomailla, tykkään ajatella että asuisin siellä. Katuja tallustellessani kuvittelen, miltä tuntuisi asua siellä. Huomasin tekeväni sitä täälläkin ensimmäisinä päivinä ja naureskelin itsekseni, koska tajusin että tällä kertaa se on ihan totta. Täällä minä asun, tämä on kotini. Aivan mahtava fiilis.

Viime viikko oli kaiken uuden ja jännän lisäksi aika rankkakin, koska olin ihan vain yksin koko ajan. Kukaan ei odottanut minua, ei ollut ketään kenen kanssa olisin voinut tehdä jotakin tai ketään kenen kanssa olisin voinut edes jutella. Aamut ja päivät ja illat ja yötkin metsästelin asuntoja netistä, kävin näytöissä ja juttelin puhelimessa espanjaksi. Oli muutama läävä, jokunen perus opiskelija soluasunto ja sitten oli yksi aivan fantastinen. Mutta harmikseni he halusivat siihen jonkun, joka olisi pidempään kuin kesään asti. Hö. Olisi siis pitänyt huijata, että olen muuttanut tänne pysyvästi. No mutta, sitten valitsin kämpän jossa oli mukavimmat kämppikset. Kun olin näytössä, he tarjosivat minulle olutta ja ruokaa ja monen yksinäisen päivän ja illan jälkeen moinen ystävällisyys ja hyvä seura tuntuivat niin mukavilta, että otin huoneen. Kämppä on ihan perus, kolme makuuhuonetta, iso olohuone ikkunalla, keittiö ja kaksi kylppäriä. Mulla on omani, joka paljon isompi kuin kylppärini Suomessa, joten jee! Mun huone onkin sitten ehkä 5neliötä, siinä on sisäikkuna eli siitä ei tule sisään valoa, vaan se on sisäpihalle eli vähän niinkun ulkorappuun. Mutta tärkeintä on, että on joku paikka, jota kutsua omaksi. Oma koti.

Viikonloppuna jatkoin vielä yksinäisyyttäni, sillä en tuntenut muita kuin kämppikseni, jotka jatkoivat omaa elämäänsä minun muutettua tänne. haha, meinaan siis, että he ovat täällä jo asuneet muutamia vuosia, joten he tekivät mitä normaalit ihmiset viikonloppuisin tekevät: kävivät kahvilla, baareissa, näkivät ystäviään. Perjantai-iltana toinen kämpiksistäni kysyi minulta, meinaanko lähteä tänään ulos (illalla). Vastasin, että en varmaankaan. Kun vietin lauantai-illankin yksin täällä kotona, niin näin tarpeelliseksi painottaa heille, että en tunne ketään kaupungista ja että onneksi maanantaina alkaa kielikurssi jossa pääsen tapaamaan muut vaihtarit, jotta he eivät luulisi minun vain muuten vain olevani yksin koko ajan kotona. Varsinkin kun jos olen kotona, en puhu juuri mitään. Joten en totisestikaan tiedä, mitä he minusta ajattelevat...


Yksinäisyys vaihtuu ystävyydeksi
Onnekseni rankan viikon jälkeen alkoi vihdoin kielikurssi! Yksinäisyyden jälkeen odotukset muista vaihtareista ja heidän tapaamisestaan olivat hyvin korkealla. Mutta sunnuntai-iltana iski tavanomainen vaihtopaniikki: Mitä jos kaikki ovat ihan tyhmiä? Mitä jos en tutustukaan keheenkään? Mitä jos en saakaan yhtään kaveria ja oon koko kevään ihan yksin? Ou nou.

En ollut käynyt yliopistolla vielä, vaan menin sinne ensi kertaa tuona aamuna. Tosi fiksua. Olin katsonut reitin kartasta: kaksi metroa ja kävelyä. No, ensin menin ensimmäisellä metrolla kaksi pysäkkiä väärään suuntaan. Hehe. Palasin, ja pääsin oikeaan metroon oikeaan suuntaan ja jäin oikealla pysäkillä pois. Pysäkiltä on ehkä joku kilometri käveltävää. No, toki lähdin kävelemään väärään suuntaan. Lopulta olin perillä n.40minuuttia myöhässä. Huoneessa oli ehkä 20 ihmistä. 20?!? Siinäkö koko hurjan hauska vaihtoporukka? apua. Eteeni läiskäistiin kielikoe ja sanottiin, että aikaa enää viisi minuuttia. Hutasten siis sen tein ja sen jälkeen olikin suullinen haastattelu. Odotimme sellaisessa aulassa, joukko hermostuneita ja tuntemattomia ihmisiä. Onnekseni minulle selvisi, että vaihtareita oli paljon enemmän kuin ensinäkemältyä olisi luullut, sillä meidät oli jaettu eri huoneisiin. Menin juttelemaan yhdelle tytölle, joka näytti olevan yhtä eksyksissä kuin minäkin. Hetken juteltuamme selvisi, että hänkin on suomalainen! Kauppiksesta CEMS-vaihdossa. Olipa kiva ja helpottavaa löytää suomalainen kohtalotoveri ensimmäisenä päivänä. Kaikki kenen kanssa juttelin tuona aamuna olivat kauppislaisia. En tavannut yhtäkään oikisvaihtaria, mutta yksi tyttö sanoi, että oli tavannut yhden toisenkin kuin minä. Okei, eli en ole ainakaan ihan yksin!

Yliopistossani on vain oikis ja kauppis ja 90% vaihtareista on kauppiksen puolella ja oikisvaihtareita on tosiaan vain alle kymmenen. Olen tavannut heistä nyt kaksi, norjalaisen ja tanskalaisen tytön. Voipi olla, että enempää ei täällä vielä olekaan, sillä meidän kurssit alkavat vasta 17.2. mutta kauppiskurssit alkavat jo heti helmikuun alussa. Harmikseni he eivät opiskele samassa rakennuksessa, vaan muuttavat täysin uudelle kampukselle hieman Barcelonan ulkopuolelle. Ja tietysti alkupaniikissani tajusin, että minulla on siis kaksi viikkoa aikaa (kielikurssin verran) tutustua heihin, koska sitten he lähtevät muualle. ou nou.

Ensimmäisen päivän kielikurssin perusteella minut oli laitettu keskitason kurssille. Kurssi tuntui hieman liian helpolta, joten sain vaihtaa kurssia jatkotasolle, onneksi! Tällä kurssilla on kivoimmat tyypit ja se on sen verran vaativaa, että siitä on minulle hyötyä. Ja toki haluan olla sellaisten tyyppien kanssa, jotka puhuvat paremmin espanjaa kuin minä, jotta voimme puhua espanjaa keskenämme. Minulla tulee olemaan kaikki oikis kurssit espanjaksi, mutta kauppisvaihtareilla on kurssit englanniksi, joten heidän espanjan tarpeensa ja halunsa eivät ole yhtä suuret kuin minulla. Tämän lisäksi edustetuimmat maat ovat Amerikka ja Kanada. Joten, kaikki puhuvat englantia keskenään. Hö hö. Mutta olen tehnyt hyvin selväksi, että haluan puhua espanjaa. Joten valikoin ystävänikin sen perusteella. haha, no ei nyt ihan sentään, mutta siis, puhun espanjaa kaikkien sellaisten kanssa jotka sitä osaavat. Koska täällä on myös sellaisia jotka eivät sitä osaa lainkaan. Mutta, minä pusken ja puhun espanjaa.

Todella kivoja ihmisiä täälllä on! Ja joka ilta on ollut jotain tekemistä. En siis ollut ainoa joka innolla odotti muiden tapaamista. Kaikki ovat aina kielikurssin päätteeksi kyselemässä, että mitä sitten tehtäisiin. Aivan kuten toivoinkin, jee! Eräs innokas juhlija onkin jo perustanut facebookiin todella coolin ryhmän, nimeltä Party Animals de ESADE jonka kuvaus on: Para los estudiantes LOCOS de esade (esade on yliopiston nimi). Ou tsiisus sentään. Eli, olen siis kreisibilehile. Täällä on niin paljon stereotyyppisiä jenkkejä jotka ovat kaikesta niin innoissaan ja kaikki on awesome! dude that´s crazy! open bar, man! paaaaaaarty! mutta huvittavinta on se, että he ovat aidosti vaan niin innoissaan ja ihmeissään. hassua.

huih. Kylläpä tässä tulee tekstiä. Blogin tarkoitus on vissiin, että kirjoittaa usein ja kerralla vähän. Joten laitetaan tämä pitkä sepustus ensimmäisen kirjoituksen piikkiin. Tästä lähin, lyhyempiä kertomuksia.

Entonces, hasta luego amigos!

besos